sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivänä


Loistavaa Äitienpäivää kaikille äideille! 

Aamu alkoi kovalla metelillä. Minä sain nukkua ja mies yritti paimentaa viikareita. Eihän nukkumisesta mitään enään tullut. Mies yritti isompaa saada piirtämään äidin kuvaa ja lapsen suusta kuului vaan "Ei, minä piirrän mamman kuvan" :D Eli äidin kuvallista korttia ei sitten saatu :D 
Paras äitienpäivälahja olikin se että minulle myönnettiin että kahden pienen kanssa on välillä aika ihme saada aikaan mitään ♥

Ilmeisesti vinkki oli mennyt perille kun jääkaapin ovessa olleen kuvan sisältä löytyi paketista aamulla. Olin kyllä ottanut kuvan jo aikaa sitten poiskin kaapin ovesta ja sanonut ettei mitään tarvitse hommata, kunhan saan nukkua. Uni kun on kaikkein tärkeintä väsyneelle ;)



Lisäksi sain lupauksen päästä yksin vaatekaupoille ja siihen hieman avustusta. Tämä hyvä sillä paino on alkanut pikkuhiljaa pudota :) Motivaatio edelleen kunnossa, eikä tunnu vielä vaikealta.


Eilen askartelin pojan kanssa mummoille kortit. Melkoista sottaamista, mutta mukavaa puuhaa!



Sateiselta näyttää,joten päivän suunnitelma menee varmaan uusiksi. Nyt mietintämyssy päähän!




1 kommentti:

TaiNa kirjoitti...

voi että, ihanan lahjan oot saanut! :) Mukavaa äitienpäivää minultakin, vaikkakin kovin sateista.