keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Lego



Duploista lähdettiin liikkelle 1- vuotiaana. Niillä leikitään vieläkin, mutta pikkuveljen nukkuessa kysellään isojen poikien legojen perään.



Kellarista löysin ikean pussillisen meidän vanhempien vanhoja pikkulegoja. Päätin pestä ne kaikki...


Pesemistä siis riittää.


En muistanut kellarissa olevia pikku legoja aiemmin. Uusiakin on siis tullut ostettua.
Jotenkin musta tuntuu ettei me tarvita legoja ihan heti lisää.
Silti tiedän että synttäri toiveena on taas jokin lego- setti myös.
Tarvitsee hommata jotkut kunnolliset säilytysjärjestelmät noille. Kivempi koota kun palat tallessa ja omissa laatikoissaan.
Onneksi tuo on kuitenkin mielekästä puuhaa ja mukava harrastus.

Tässä muutama lego linkki. Itse kävin hakemassa kokoamisohjeita.
Legon sivuilla myös paljon pelejä ja tulostettavia juttuja.



Saimme tänään uusia kirjoja.
Tuo ISO eläinkirja on tosi mukava.
Ihana kuvitus ilman turhia löpinöitä.



Mukavaa tulevaa juhannusta kaikille!


lauantai 18. kesäkuuta 2011

Voimamies- Strongman


Luin lapsile kirjaa ja huomasin taustalla kuvan voimamiehestä. 
Ei kun tuumasta toimeen.
Koetan tehdä koneella paremman kun aikaa löytyy. 
Tässä käsin askarreltu versio.
Narut ovat takana kiinni aika omalaatuisella tavalla. 
Painot kyllä liikkuuvat ylöspäin, mutta eivät takaisin alas :)
Ehkä se oikea tapakin minulle vielä valkenee.

Edit. Naru oli vain väärään suuntaan :D
Korjattu ja toimii. Hiukka tyhmä olo, alhaalta näiden naruja tietenkin vedetään :P



 Merirosvolaiva kuulemma


Mukavaa viikonloppua!



perjantai 17. kesäkuuta 2011

Makasiini

Kirppikseltä löysin muutaman Makasiini lehden. 
Muistan näitä mummolassa lukeneeni nuorempana. Harmi että eivät ole tallessa.


Ostamissani lehdissä oli juttua mm. Muuramen lastenhuoneista. 
Huonekalut ajattomia ja hauskan nimisiä.




Myös muista "retro" sängyistä oli juttua.


(Kuvat makasiini nro 8 1980 ja nro 1 1978)

Lisäksi kiinnostaisi kenen valmistama/ minkä maalainen meidän sänky on???

torstai 16. kesäkuuta 2011

Lapsekkaita löytöjä


Tänään oli kirppis ja kauppapäivä. 
Tässä osa saaliista:

Mitä ihanimpia lasten tyynyliinoja 2e yhteensä. 
Kivointa on se että jokaista oli 2 kpl. 


2 kpl pallerokerhon Janne kirjoja 0,50e kpl, Jukka auto+ 3 puulelua 2e ja Ihanan kamala kynäteline/teroitin auto 0,50e. Lisäksi muutama palapeli ja leikki vesipumppu.


Lelukaupasta ostettiin pahvilinnaan muutama asukas.

Kaikenlaisia kalliita löytöjä näin, mutta koetin unohtaa samoin tein.
Huomenna asiaa lähikuntaan ja kaippa sitä kirppikset kierretään samalla ;)

ÄrtsynMyrtsyn


Omaa typeryyttäni sotkeennuin Picasaan. Aivan turhaan ja ei sovi minulle. 
Säädin hieman ja nyt blogista hävinnyt otsikko ja muita kuvia. 
Otsikon koetan kaivella takaisin, muut kuvat puuttukoot. 
Ärsyttää ja aika näyttää kuinka paljon. 
Voisihan se olla vänkää laittaa uusi blogi pyörimään.
Toistaiseksi koetan totuttautua aiheuttamaani sotkuun...

Muutaman synttärikoristeen sain jo ommeltua. 
Silkkipaperi tosin vaatisi hieman enemmän rauhaa. 
Kaksi ompelukoneesta kiinnostunutta apulaista on liikaa ;)





sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Retki








Matkamuistoksi Calafant pahvilinna.





perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kanta


Meillä pidetään kovasti Studio Ghiblin animaatioista.
Hauskaa kun pojatkin jaksavat jo katsella niistä muutamia.
Suurin osa tosin vielä liian jänniä.
Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu, Ponyo rantakalliolla ja muutama muu uppoavat jo.

Vaatehuoneesta löytynyt iskän ylioppilaslakki on kovassa käytössä.
Ja saa myös olla.
Toimistosedän lakki, postimiehen hattu, laivan kapteenin lätsä ja lentokapteenin lippis.
Äidille siitä tulee mieleen Totorosta tuttu Kanta poika.
Hänellä kun on samantapainen hattu.


Illalla nukkumaan mennessä lakki on ripustettava sängynpäätyyn :D
Unilelunsa kullakin...








Studio Ghiblin elokuvat ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia kappaleita.
Joe Hisaishi


Aiheesta toiseen. Kontista löytyi Utelias Vili paloauto lelu. Huristelee eteenpäin kovan metelin saattelemana... 2e.
Curious George on myös poikien suosikkeja.



Tämän kirppistely innostus kasvaa kesää kohti.
Joten jospa tänä viikonloppuna löytyisi jotakin hauskaa pitkästä aikaa.

Aurinkoista loppuviikkoa! =)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Musta



Minunkin uusi lempparini.
Ensimmäinen kerros mustaa maalia.
Paljon kauniimpi.


Helmipiilo. Helppo askarrella. Hankala käyttää :D Ainakin lasten mielestä.


Pitää varmasti lainata kirjastosta jokin askartelukirja. Sateisten päivien varalle.
Nämä käytiin jo hakemassa askartelukaappiin.