perjantai 18. helmikuuta 2011

Pitkästä aikaa täällä



Eli viimeaikoina on ollut jos jonkin moista hommaa, flunssaa yms yms. En tänne jaksa alkaa kaikesta avautumaan, mutta kiirettä on pitänyt ja väsyttää tavattomasti. Eikä vieläkään pääse lepäämään.
Bloggailen sitten enemmän kun aikaa löytyy johonkin hauskaankin.

Muutama menovinkki:

Tampereen tallipihalta ostin iki-ihania kiiltokuvia. Isompi tahtoi alkaa kirjoittamaan päiväkirjaa :) Siihen sitten liimailemme myös näitä.
Tallipihalla on aina mukava vierailla!


Robotti kangasmerkki myös tallipihalta.
kts. Ahdin tila (tuotteita myynnissä siellä) :)


Museokeskus Vapriikki
Kamera jäi viimeksi matkasta, joten kuvia reissusta ei ole :/
3,5v ihastui luonnontieteelliseen museoon kovasti ja onkin vieraillut siellä nyt jo muutaman kerran. Vapriikissa on monen monta erilaista näyttelyä, joista suurin osa jaksoi kiinnostaa myös pieniä.
Uskonkin että vierailemme vapriikissa melko usein :D
Aikuiset 8e. Alle 7-v ja pe 15-18 ilmaiseksi!

Loppuun vielä muutama kuva kipsinpoistojuhlista. 
Vieraina oli vain oma perhe ja täti, joten tarjottavat oli aikalailla pojan herkkuja :D


Kamala hirviökakku :D Mutta kun sellaista vaadittiin. No, kyllä sitä söi.



Kipsinpoisto palkinto 
(ihan ansaittu, onhan äiti kärrännyt kirppikselle noin 5-6 pahvilaatikollista kirjoja ja leluja).
Kiireestä ja sairauksista johtuen olen melkein kärrännyt vain kirppikselle tuota tavaraa. Aika ei millään riitä kaiken kuvaukseen ja koneelle naputtamiseen/luettelointiin :( 
Yritämme päästä muuttamaan mahdollisimman pian jonnekkin muualle ja tavaraa pakko saada pois nyt.


No kipsi siis poissa, mutta eihän se kävely vielä toimi alkuunkaan. 
Lisäksi kun itse kipeänä ja ne sata muuta pakollista hommaa...
No, kohta on kesä ja silloinhan ei mikään voi olla huonosti :)

Muistatko muuten nämä?
Löysin siivotessani kaapista. Poika tykästyi kovin. 
Itse muistan tarhassa leikkineeni tälläisillä.


Tämän sillisalaatti postauksen myötä toivotan kaikille
aurinkoista viikkoa! :)

Ei kommentteja: