keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Vuoden ensimmäinen


Tosin tänä vuonna ei ole mitään uutta tapahtunut. 
Olen kotona hoitanut potilasta ja pikku kiipeilijää.
Monenmoista tekemistä saa kyllä keksiä kun ei ulos päivisin pääse.
Paitsi silloin kun isovanhemmilla vapaata.

Ollaan askarreltu


Leivottu ja päällystetty keksejä alesta ostamillani wiltonin muoteilla.







Muovailtu savesta hahmoja.


Tehty monenmoista majaa sohvalle. Pelattu Wiitä.


Pelattu joululahja pelejä


Leikitty joululahja leluilla. Onneksi tämä sattui joulun aikaan ja pojilla on paljon uutta puuhaa.
Väritys- ja puuhakirjoja on täytetty ahkerasti.
Kauko-ohjattavat ovat hyviä leluja nyt kun liikkuminen hankalaa.
Tosi äiti ei ilahtunut joulupukin tuomien lelujen koosta... 
Haasteellisia säilytettäviä, varsinkin tuo nosturi.
Päälle metrin hei! :D





Kovasti kilttejä olivat olleet ilmeisesti. Paketteja oli ihan liikaa. Yllä suosikki lelut.

Kauppareissulta tarttui minullekkin mukaan tällainen lego pää. 
Suosikki leikiksi onkin isommalla nyt muotoutunut. Pään sisällä säilytettävien pikku ukkojen, eläinten ja muiden asettelu muoviseen "eläintarhan tai "kaupunkiin".
Ihanaa kun kunnon mielikuvitus leikkejä alkaa nyt olla :)
Kiva seurata.



Uusin iltakirja on miehen vanha Katto- kassinen kirja.
Minun mielestä ei niin kiva, mutta poika tykkää kovasti.


Ja samaa rataa jatketaan.
Tänä vuonna kävi ensimmäistä kertaa aikoihin töihin tai kouluun paluu mielessä.
Nyt vaihtoehtoja punnitsemaan ja laskemaan mikä on kannattavaa.

Mukavaa viikkoa kaikille!


Ei kommentteja: