perjantai 15. lokakuuta 2010

Jaksaa jaksaa...


Täällä ollaan toipilaita edelleen. Nyt kaikilla havaittavissa jo turhautumista ja kiukkua. Eilen kävin kirjastosta lainaamassa "puuhavinkki" kirjoja.  Jospa päivät kuluisivat leppoisammin mukavan puuhan parissa.

Muutama TESTI tyyny printattavasta valokuvapaperista. Mummon vanhoista valokuvista. Tukevaa kangasta ostamaan ja ei kun tehtailemaan erilaisia juttuja samalla aiheella. Ajan kanssa.




Viikolla kävin Amuria tutkailemassa. Pois oli päästävä hetkeksi, kun itse terve. Amurin työläismuseokorttelista löytyi myös mummon vanhan liikkeen paikka. Ennen mummon pientä ompeluliikettä, siinä on ollut kai kauppa tai posti? Museo kiinni, mutta Amurin Helmi kahvilassa oli ihana tunnelma.







Postiluukusta tipahtaneita.

Matti myöhäisenä taas liikenteessä. Pitäisi aina heti vain tilata kun sopivaa kokoa tarjolla. Onneksi jostakin vielä löytyi.

AlbaBabyn Tintin haalari. Niin suloinen! Tilasin 86/92 kokoa. Meillähän ei vielä näin isoa käytetä, mutta on jo niin paljon haalareita pienempää kokoa, että valmiiksi nämä ihanuudet tilasin. Tuntuu aika reilulta koolta muutenkin. Meidän 104 kokoa käyttävä testasi ja puntit oli melkein nilkkaan saakka kun napit oli äärimmillään. Mutta eihän ne nätisti tietenkään istuneet niin isolle. Kiva baggy malli siis kyseessä oikean kokoiselle. Mahtuu pitkään päälle.


Moonkids frotee housut. Karpalosta bongasin vielä nämä yhdet isoa kokoa.



Huutiksesta lasten uudelle serkulle ihanaiset sydänpeppuhaalarit.



Kirppiskierrokset jäissä kunnes kaikki parantuneet kunnolla.
Nyt sitten toivon ettei saataisi enteroa heti tähän perään. Sitä kovasti liikkeellä täälläpäin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua taas!


4 kommenttia:

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Tosi ihanat nuo tyynyt! =)

Ja nuo haalarit, jos meillä olis käyttäjä niin ostaisin. Poika on jo vähän liian iso haalareille.1 =)

SA kirjoitti...

Ompa ihanat tosiaan nuo tyynyt. Mukava tämä sinun blogi, ensimmäistä kertaa täällä käymässä. Mää oon kans haaveillu noista albababyn vaatteista, vielä en oo raskinu ostaa.

Edla kirjoitti...

-S Kiva kun poikkesit ja kiitos :)

Mä myin kirppiksellä vanhoja vaatteita pois ja niillä rahoilla sitten raaskin ostaa noi haalarit :D Kivoilta vaatteilta tuntuvat.

Nipsutin kirjoitti...

Ihania vaatteita ja nuo tyynyt ovat tosi hienoja. =)